maanantai 11. heinäkuuta 2016

Basillikapestoa ja valkosipulikanaa

Tässä on ollut vähän Ruokapankin taukoa. En oo vaan kerennyt kirjoittaa mitiä. Sitten kuulkaas taas testimielessä kokeilen tässä tota kehokuuria. Aluksi olin hiukan jäässä kaikkien ruokaideoiden suhteen, mutta kylhän se sitten taas lähti rullaa. Hyvää ja kuurimaista ruokaa. Hyviä tuloksia on tullut eli jatketaan vielä pari viikkoa sen parissa. Tosin mulla on ohjeita takataskussa myös ajalta ennen kuin aloitin kehokuurin, joten nekin tulee tässä sittes, joku päivä.

Voit laittaa kanat marinoitumaan vuorokaudeksi tai vähintään 6 tunniksi. Suolat voinee jättää pois jos ajattelee reseptiä kehokuurin kannalta.


Valkosipulikana

4-6 kpl valkosipulin kynttä viipaleina
3-4 kpl kanafileitä
½ dl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Laita kanafileet pussiin ja heitäppä perään kaikki loput aineet. Anna marinoitua vähintään vuorokausi.  Grillaa kanat ja tarjoile raikkaan salaatin sekä basillikapeston kanssa. Basillikapeston ohje alla. 


Basillikapesto

1 ruukku basillikaa
1 kpl valkosipulinkynsi
1-2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunan mehua
mustapippuria
suolaa

Soseuta basillikapeston tasaiseksi massaksi. Tarjoile kanan tai kalan kanssa. Sopii muuten hyvin myös leivän päällä tai salaatin lisukkeena. 

1 kommentti:

  1. Toi basilikapesto vaikuttaa ihan superherkulliselta. Täytynee kokeilla, kun kotona koreilee komeat basilikapuskat.

    VastaaPoista