keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Mansikkakermakakku

Viisi vuotiaan pojan toiveissa oli että synttärikakuksi tulee mansikkakermakakku, saamansa pitää. Herra F:n synttäreille sitten väsäsin kermakakun ja vähän marenkia joukkoon niin hyvän makuinen siitä tuli. Ulkonäkö on hämätty ja peitetty kermavaahdolla ja mansikoilla, heh heh. Oikeesti olen aika kehno kakkumaakari, ihan suoraan sanottuna, vaikka vaarin isä oli kuulemma itse Karl Fazerin oikee käsi... No eipä oo periytynyt tänne saakka. Maussa aina onnistun, mutta ulkonäöllisesti itse kakkupohja on jotain muuta kuin taidonnäytettä. Nyt tein Glorian Ruoka&Viini -lehden ohjeistuksen mukaan sokerikakkupohjan ja vaikka kuin noudatin joka ikistä ohjetta niin kyllä kakku meni keskelle kuopalle. Laitan ohjeen teille ja hei tehkää te niitä täydellisiä kakkuja, ohje kyllä toimii mutta tällä tekijällä ei näköjään. Pohja oli kyllä helppo tehdä ja aion tällä ohjeella valmistaa uudestaan, periksi ei perhana anneta. Kyllä mä vielä saan tehtyä täydellisen kakkupohjan!!!

Olkoon tämä kakku merkki siitä että Ruokapankki palaa juurilleen, tekee reseptejä perheelle ja ystäville ja niitä lukee ne ketkä rakastaa helppoja ohjeita ja jaksaa seuraa Ruokapankkia vuodesta toiseen ylämäestä-alamäkeen ja välillä myös tasamaamaista menoa.... Jatkossa kaikki reseptit suoraan Ruokapankin omilla sivuilla :)


Mansikkakermakakku

Sokerikakkupohja:

3 dl sokeria
3 dl (5-6 kpl) kananmunia
3 dl vehnäjauhoja

Kostuke:

maitoa

Täyte ja päällinen: 

kermavaahtoa
mansikoita
marenkia murustettuna
mintun lehtiä koristeeksi


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Mittaa kananmunat ja sokeri kulhoon. Voit mitata vehnäjauhotkin jo valmiiksi toiseen kulhoon ja kaiva tiheä siivilä.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, noin 10 minuuttia. Vaahto on valmista kunnes se on vaaleaa, ilmavaa ja siinä pysyy piirrettävä kuvio hetken. 

Siivilöi vehnäjauhot joukkoon ja kääntele taikina nuolijalla varovasti sekaisin. Kaada taikina kakkuvuokaan. Siirrä kakkuvuoka varovasti uuniin. Paista 1 minuutin ja laske lämpötila 185 asteeseen. Paista noin 25 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Voit kokeilla coctailtikulla kakun keskeltä eli jos taikinaa jää kiinni, on taikina vielä raakaa ja jos taikinaa ei jää tikkuun on se valmis. 

Pyöräytä kakun reunat tarvittaessa veitsellä irti vuoasta. Kumoa kakku siten, että se saa pudota noin 30 cm:n korkeudelta pöydälle. Kakulle annettu tälli poistaa paistamisen yhteydessä tulleen vesihöyryn pois ja näin pohjan ei pitäisi jäädä keskeltä kuopalle. Anna jäähtyä. 

Halkaise kakkupohja ja asettele alin osa tarjoiluastialle. Kostuta maitotilkalla. Levitä päälle kermavaahtoa, mansikkaviipaleita sekä murustele marenkia. Nosta toinen kerros päälle. Pursota tai levitä kermavaahtoa kakun päälle sekä reunoille omalla tyylillä. Koristele mansikoilla sekä marenkimuruilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti