tiistai 1. syyskuuta 2015

Uuniavokado

Täytetty uuniavokado tulee jakamaan mielipiteitä tai ylipäätänsä jos avokado on lämmintä niin maku muuttuu sen verran että jakaa mielipiteitä vaikka muuten avokadosta pitäisikin. Ollaan nyt kokeiltu muutamaa erilaista tapaa ja suoraan sanottuna itse kuulun siihen joukkoon etten pidä lämmitetystä avokadosta, MUTTA tuo liha saa täydet pisteet, ihanaa. Suosittelen silti kokeilemaan tuota avokadoakin, koska aina voi oppia ja maistaa jotain ihan uutta, tykkää tai ei tykkää, mut sittenpä sen tietää.

Ohje on napattu uusimmasta Glorian Ruoka & Viini lehdestä.


Uuniavokado

avokadoja halkaistuna
pieniä kananmunia tai viiriäisen munia
sisäfilettä, huoneenlämpöisenä
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia, hienonnettu
cayennepippuria tai chilijauhetta


Halkaise avokadot ja poista kivi. Möyhi keskustaa vähän lusikalla jotta kananmuna mahtuu sisälle. Eli riko muna keskustaan ja laita avokadot vieri vierin uunivuokaan. Paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia, riippuen toivomasta munan kypsyydestä. 

Grillaa tai paista pihvi 2 min per puoli ja laita folioon vetäytymään. Tee mausteseos eli sekoita kulhossa suola, mustapippuri, chilijauhe ja hienonnettu ruohosipuli. Ota pihvi ja pyöräytä seoksessa oikein kunnolla. Viipaloi pihvi ja tarjoile uunista otetun täytetyn avokadon kanssa. TAI syö sellaisenaan kuten pihvettä ny syötäis :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti