tiistai 12. toukokuuta 2015

Yrttitomaatit

Olin tuossa vähän aikaa sitten Ruoka & Kuvaus -kurssilla. Kurssin toteutti Hyvinkään Kansalaisopisto. Valokuvaaja Timo Ripatti piti meille ohjeistusta ruokavalokuvauksesta ja kotitalousopettaja Anne Ponkkonen neuvoi ruuan laitossa. Meillä on neljän ruokalajin päivällinen ja teimme siis ruuat itse ja kuvailimme välissä. Kurssi oli kyllä älyttömän hyvä. Toivoimmekin jatkokurssia syksylle, toivottavasti onnistuu. Ripottelen ruokaohjeita pikku hiljaa tänne blogiin. Vielä kun oppis kuvaamaan, niin sehän olis mainiota. Harjoitellaan, harjoitellaan.. kumpaakin osa-aluetta. #hyvinkää #hyvinkäänkansalaisopisto #timoripatti

Ohessa resepti yrttitomaateista, jotka olivat oikeastaan osa maalaissalaattia. Nämä tomaatit sopivat hyvin esim. muussattuna pastan kanssa tai mitenpä olisi paahdetun valkosipulileivän kanssa? Takuuvarmasti sopii grillatun pihvin kanssa.


Yrttitomaatit

terttutomaatteja
kuivattua yrttiseosta
mustapippuria
sormisuolaa
oliiviöljyä
punaista balsamicoa


Laita tomaatit uunivuokaan ja heittele päälle yrttiseosta, sormisuolaa, rouhi mustapippuria ja pirskottele päälle oliiviöljyä sekä vähän balsamicoa. Paista uunissa 150 asteessa noin tunnin verran tai kunnes tomaatit ovat pehmenneet. Näin grillikautta mennessä voisi myös laittaa folioaskiin ja paistella miedolla lämmöllä grillissä, välillä vähän katsoen ettei pala ja siinä varmaankin oin 30 minuuttia riittäisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti