maanantai 8. joulukuuta 2014

Kookoslohi ja tomaatti-avokadosalaatti


Sain kookoslohi reseptin ystävältäni ja kyllähän se kuule maistui, ihanan pehmeältä, suussa sulavalta. Aluksi vähän epäröin kookos + lohi yhdistelmää, mutta kyllähän ne näyttivät olevan ihan kavereita keskenään. Ulkoisesti ns. kookosliemi näytti kyl aika rajulta uunista tullessaan kuten kuvasta näkyy. Tein rinnalle tomaatti-avokadosalaatin ja olinpas ajanhermoilla koska samanlaisin raaka-ainein myös Soppa365 oli kirjoittanut uusimpaan lehteen. Siinä olikin paljon jouluaiheisia uusia herkkuja tai vanhoja makuja tuunattuna.


Kookoslohi

400 g lohifilettä
1 kpl sitruunan kuori ja mehu
suolaa
mustapippuria
1 prk kookosmaitoa


Laita kala pötköttelee uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Raasta sitruunan kuori päälle ja purista sen mehu siihen myös. Kaada päälle kookosmaito. Sitten vain uuniin noin 225 asteeseen 20-30 minuuttiin, riippuen minkälaisen kypsyyden haluaa. Tarjoile keitetyn riisin kanssa.


Tomaatti-avokadosalaatti

2 kpl tomaattia viipaloituna
1-2 kpl avokadoa viipaloituna
suolaa
mustapippuria
limen mehua
oliiviöljyä

Eli viipaloi tomaatti ja avokado. Asettele palasia lomittain vuorotellen. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorauta päälle limen mehua ja oliiviöljyä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti