tiistai 30. syyskuuta 2014

Lohipihvit ja kukkakaalibulguria

Tämäkin ohje on napattu Anton&Antonin ruokakassista. Lohi sai vähän uutta twistiä ja kokonaisuus toimi mainiosti. Tulipahan testattua valmista Lallerstedtsin lime aioliakin, joka oli yllättävän toimiva tuote. Pihvit meinas vähän kärähtää mutta hyvää oli joka ikinen suupala.

Lohipihvit

300 g lohifileetä
1 kpl kananmuna
2 rkl kermaa
½ pnt tilliä silputtuna
2 tl sinappia
2 tl sitruunamehua
½ kpl sitruunan kuorta raastettuna
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Lisäksi: Lallerstedts Lime Aiolia tai itse tehtyä Lime Aiolia


Kuori nahka lohesta ja leikkaa lohi pieniksi paloiksi tai jos omistat onnekkaana monitoimikoneen niin jauha lohi sillä. Sekoita joukkoon kaikki loput aineet paitsi oliiviöljy.

Kuumenna pannu (mä tein lettupannulla niin sai heti hyvän kokoisia ja mallisia) ja lisää öljy. Lisää taikinaa pannulle ja paista pihvit 3-4 minuuttia per puoli kunnes ovat läpipaistuneet.


Kukkakaalibulguria

2 annosta bulguria
kasvislientä
1/3 osa kukkakaalia
½ kpl sitruunan kuorta raastettuna
½ kpl sitruunan mehua
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Keitä bulgur paketin ohjeen mukaan; kasvisliemitilkka lisättyänä. Pilko hienoksi kukkakaali ja sekoita joukkoon raastettu sitruunankuori. Lisää sitruunanmehu ja öljy sekoittaen mukaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää keitetty bulgur kukkakaaliseoksen sekaan ja sekoita.

Tarjoile siis koko pläjäys lohipihvien, kukkakaalibulgurin ja lime aiolin kanssa!


EI MUUTA KUIN SYÖMÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti