tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ruokapankki kilpailee: Persilja-valkosipuli makkaraa, sinappiperunoita ja punakaalisalaattia

Ruokapankki osallistui Ruoka.fi kilpailuun ja teki itsetehtyä makkaraa, sinappiperunoita ja kaalisalaattia. Makkaran kaveriksi lisäsin vielä itse tehtyä sinappia. Meidän oma raativäki piti kovasti tarjottavista ja hämmästeltiin yhteen ääneen kuinka sain makkaran pidettyä kuosissa ilman suolta. Makkaran teosta innostuimme sen verran että eiköhän tehä lisää suolen ja silavan kanssa :) Vaikkakin tämäkin versio oli oikein maistuvaa ihan näinkin. Aloita aterian valmistaminen punakaalisalaatista jotta se kerkee maustumaan ennen tarjoilua. Sitten vaan hyvät lukijat antakaa ääniä, RUOKAPANKKI KLIKKAA MUA!!!! Ja Ruokapankki kiittää :)


Suosi suomalaista, osta kotimaista!



Persilja-valkosipuli makkaraa

900 g Kivikylän possun suolafilettä, valitse silavainen pala

Mausteseos:

8 kpl valkosipulin kynttä
1 kpl pieni kotimainen sipuli
1 pnt Järvikylän persiljaa
1 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi: elmukelmua ja Valio voita

Aloita lihasta eli jauha se lihamyllyllä ihan hienoksi. Parhaiten onnistut kun ekaksi leikkaat lihan sopiviksi kuutioiksi ja laitat ne noin 30 minuutiksi pakastimeen. Sitten vaan lihamyllyllä jauhamaan tai jo kaupassa olet pyytänyt lihatiskillä henkilökuntaa jauhamaan sopivaksi. Sitten sekoita mausteseos eli kaikki aineet kulhoon ja sauvasekoittimella soseuta notkeaksi tahnaksi. Sekoita mausteseos jauhettuun possuun hyvin ja laita jääkaappiin maustumaan puoleksi tunniksi.

Levitä kelmua leikkuulaudalle leikkuulaudan kokoinen palanen. Pyöritä taikinasta pallero ja muotoile käsin makkarapöytkylä. Aseta se kelmun päälle ja kääri makkara kelmuun. Muista solmia päät huolella ettei keitinvesi pääse tekemään tuhoja. Sitten vaan makkarat keitinveteen kellumaan hiljaiselle lämmölle. Anna kypsyä ja jämähtää kasaan noin 10-15 minuuttia.

Ota makkarat lepäämään ja viilentymään sivuun. Avaa kääreet varovasti ja paista makkaroille kaunis pinta voissa. Tarjoile itse tehdyn sinaapin, sinaappiperunoiden ja punakaalisalaatin kanssa


Sinappiperunat

1 rkl Valio voita
2 rkl öljyä
6-8 kpl keitettyä kotimaista perunaa
1 kpl kotimainen sipuli hienonnettuna
2 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 dl Valio kuohukermaa
1 rkl juoksevaa kotimaista hunajaa
2 tl sinappia, mieluiten itse tehtyä väkevää sinappia
1 pnt persiljasilppua
mustapippuria
suolaa

Keitä ensimmäiseksi perunat kuorineen. Kuori ja pilko kuutioiksi. Paista perunat voi/öljyseoksessa niin että ne saavat vähän rusketusta pintaan. Lisää sipuli ja sekoita, anna sipulin paahtua ja saada vähän väriä pintaan. Lisää nyt valkosipulit, hunaja, sinappi, mustapippuri ja suola, sekoita varovasti kaikki sekaisin. Lisää kerma myös sekaan. Anna seoksen vetäytyä niin että kerma paksuuntuu hieman. Lisää aivan lopuksi persiljasilppu.


Punakaalisalaattia

250 g kotimaista punakaalia silputtuna
1 kpl kotimainen porkkana raastettuna
2 rkl sokeria
½ dl  punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
2 rkl rypäleöljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua vähintään tunti. Voit tehdä salaatin myös edellisenä päivänä ja antaa salaatin maustua rauhassa jääkaapissa.


HUHUU: ÄÄNESTÄ TÄSTÄ!!!!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti