keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Pad Thai kanalla

Yksi thaimaan herkuista on Pad Thai, mutta vaikea löytää reseptiä missä olisi se jutun juoni. Tässä päästään taas askeleen lähemmäksi, kiitos nettimaailman.
 
 
Pad Thai kanalla
 
Mausteastike:
 
½ dl kalakastiketta
1-2 rkl Sambal Oelek kastiketta
3 reilua rkl fariinisokeria
mustapippuria
 
Nuudeli ja kana:

3 levyä nuudelia
3 kpl kanafileitä suikaloituna
1 rkl maissitärkkelystä
3 rkl vaaleaa soijaa
ruokaöljyä
4 kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna
½-1 tl chilirouhetta
3 dl ituja
½ dl kanalientä

Lisäksi:

2 kpl porkkanan raastetta
noin 2 dl kaaliraastetta
1 pnt korianteria silppuna
1 dl maapähkinöitä murskattuna
limemehua


Aloita tekemällä maustekastike pieneen kulhoon eli kaikki sekasin ja anna maustua hetken.

Keitä nuudeli ohjeen mukaan melkein kypsäksi. Valuta ja siirrä kylmään veteen. Näin nuudelit eivät tartu niin helposti toisiinsa.

Laita lihat kulhoon ja sekoita mukaan maissitärkkelys ja soija. Kuumenna wokki ja lisää noin 2 rkl ruokaöljyä, hienonnettu valkosipuli ja chilirouhe, sekoita ja paista noin minuutin. Lisää kanapalat ja kaikki mahdollinen neste ja paista kanat kypsiksi. Nyt voit lisää wokkiin myös kanaliemen, kuten myös nuudelit ja kastikkeen. Sekoita. Lisää aivan lopuksi ennen tarjoilua idut, sekoita. Tarjoile raasteiden, pähkinöiden ja korianterin kanssa. Lopuksi vähän limemehua päälle ja se olis siinä.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti