keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Savulohirulla


Voileipäkakut ei juurikaan ole ollut minun makuuni, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Noh, päätinpä sitten muuttaa omaa käsitystä asiasta ja tehdä itse. Tämä ohjepohja löytyi Hellapoliisin kirjasta "Parhaimmat reseptit". Muutin tosin ohjetta jonkin verran. Itse kostutin liikaa ja rulla ei meinanut pysyä kasassa. Olipahan ainakin mehevää, ei voinut vieraat sanoa jälkikäteen kuivaksi.


Savulohirulla

12 isoa paahtoleipäviipaletta
1 dl kasvislientä

Täyte:

175g majoneesia
2 rkl sitruunan mehua
½ pnt tilliä silputtuna
valkopippuria
250g lämminsavulohta
½ punaista paprikaa kuutioina

Pinnalle:

200g ruohosipulituorejuustoa
100g majoneesia
2 rkl sitruunan mehua
½ pnt tilliä silputtuna ja jätä vähän koristeluun
100g lämminsavulohta
punaista paprikaa rinkuloina


Leikkaa leivistä reunat. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle vieretysten suorakaiteen muotoon, kostuta kasvisliemellä. Sekoita täyte eli kaikki täyteaineet sekaisin. Levitä seos leipäviipaleiden päälle tasaisesti ja kääri tiukaksi rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen. Nosta tarjoiluvadille.
Sekoita tuorejuusto, majoneesi, tillisilppua, sitruunanmehua ja levitä seos rullan päälle veistä apuna käyttäen. Koristele lämminsavulohella, paprikalla ja tillillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti