tiistai 28. elokuuta 2012

Stifado ja kermaperunat

Herkullinen kreikkalainen lihapata stifado on suussa sulavaa kun sen antaa porista ja kypsyä uunissa tarpeeksi pitkään. Stifadon kanssa sopii kermaperunat ( tai fetaperunat ) ja kreikkalainen salaatti, sekä lisäksi tsatsikia tai tzatzikia miten lie kirjoitetaankaan, nams! 

Stifado

1000-800g naudan paistia
3rkl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa
noin 1kg sipuleita
4 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl punaviiniä
½ dl punaviinietikkaa
2 tl hunajaa
mustapippuria myllystä oman maun mukaan
5 laakerinlehteä
1 kanelitanko
1-2 rkl tomaattipyrettä

persiljaa silputtuna päälle

Ruskista lihanpalat useassa erässä öljyssä. Mausta ne suolalla ja siirrä pataan. Kuori ja lohko sipulit. Kuori valkosipulit ja paloittele ne. Lisää pataan kaikki raaka-aineet paitsi persilja ja siirrä pata uuniin. Kypsennä pata 175-asteessa 3 tuntia. Koristele silputulla persiljalla. 




Kermaperunat

1 kg perunoita
2 tl suolaa
valkopippuria oman maun mukaan
5 dl kermaa

Pese ja kuori perunat. Viipaloi ne ja asettele uunivuokaan. Ripottele päälle mausteet ja kerma. Sekoita hyvin ja laita uuniin. 175-astetta 1-1½ tuntia.


Kreikkalainen salaatti

Rasia punasia tai keltaisi kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
½ kurkku
1 paprika
1 rk jääsalaattia
1 pkt fetaa
reilu kourallinen Kalamata-oliiveita
nippu tuoretta basillikaa

Revi salaatti kulhon pohjalle, kuten myös basillikaa. Päälle puolitettut tomaatit, pilkotut kurkun palat ja paprika. Kuutioi tai vielä parempi murjo käsissä feta-palasia. Leikkaa punasipulista rinkuloita ja asettele ne päälle ja nostelee vielä oliivit saalatin joukkoon. 


Salaattikastike

3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoetikkaa
1 rkl sitruunanmehua
2 tl kuivattua oreganoa
2 valkosipulin kynttä murskattuna
suolaa, sokeria ja mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki ainekset keskenään annetussa järjestyksessä. Maista ja lusikoi kreikkalaisen salaatin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti