tiistai 28. elokuuta 2012

Keikautuslihapullat



Tämä ohje on lähtenyt Jamie Oliverin käsistä... Ihan en pysynyt ohjeen mukana mutta sävelsin siitä sitten oman mukaisen.


Keikautuslihapullat

Taikina:

500g paistijauhelihaa
½ - 1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1-3 tuore chiliä hienonnettuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
2 kananmunaa
½ - 1 ruukku basillikaa hienonnettuna

Kastike:

2 prk tomaattimurskaa
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
1 sipuli hienonnettuna
1-2 ruukkua basillikaa hienonnettuna
suolaa maun mukaan
mustapippuria myllystä
1-2 tuore chiliä hienonnettuna (voi jättää myös pois)
oliiviöljyä

Päälle:

2 isoa mozzarella palaa viipaleina
raastettua parmesanraastetta
oliiviöljyä

Spagettia


Tee pullataikina eli sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Pyöritä pullista n. golf-pallon kokoisia palleroita. Paista pullat isossa paistinpannussa kevyesti ja lisää paistamiseen tarvittaessa öljyä.

Kasarissa kuullota sipuli oliiviöljyssä ja lisää valkosipuliviipaleet. Lisää tomaattimurska, mausteet ja basillika murska. Sekoita hyvin ja maistele kastiketta.

Kaada kastike uunivuokaan ja lisää pullat päälle. Viipaloi mozzarellat ja asettele ne lihapullien päälle tasaisesti. Lopuksi parmesanraaste ja oliiviöljyä ohuena norona ympäriinsä.

Paista uunissa 220 asteessa noin 20 min ajan.

Keitä spagetti ja kumoa valmis spagetti isoon vatiin. Kippaa päälle lihapullapaistos ja koristele basillikalla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti